teijonkulttuurimeijeri images

Discover Best teijonkulttuurimeijeri Images of World

#food #travel #sports #news #june #sunday

@Teijon Kulttuuurimeijeri goes @kasityoverstas.kaarnalaiva Kulttuuurimeijeri ry.jatkaa kesänäyttelytoimintaa ensi kesänä Teijon naapurikylässä Mathdildedahlissa! Kylissä asuessa ja toimiessa kaikki on lähellä, myös auttavat ihmiset! Iloksemme voimme kertoa, että kesänäyttelytoimintamme voi jatkua tulevana kesänä. Matkailijoiden suosiossa olevan Mathildedahlin yksi sympaattisimmista paikoista, ruukkialueen rannassa toimiva Kaarnalaiva -liike tarjoaa yhdistykselle liikkeen yläkerran ensi kesän näyttelytilaksi. Alakerrassa myytävät, käsityönä tehtävät harjat ovat jo yksittäisiä taideteoksia, ja on mahtavaa päästä tähän ympäristöön tuomaan yläkertaan lisämausteena taidetta näyttelyiden muodossa. www.kaarnalaiva.net Kerromme tarkemmin tulevan kesän näyttelyistä ja yhdistyksen toiminnan jatkosta toukokuussa, kun olemme ehtineet sitä suunnitella ja pitää vuosikokouksemme. Tarkoitus on avata ensinmäinen kesänäyttely kesäkuun alkupuolella. Näyttelytila on avoinna kesäsesonkina myymälän aukiolojen mukaisesti, käytännössä lähes joka päivä! Mathildedahl tarjoaa matkailijoille ruukkikylän tunnelmaa, laadukkaita ravintoloita ja persoonallisia putiikkeja. Kansallispuisto on kävelymatkan päässä ja veneelläkin pääsee satamaan. Kylän toimijat ovat jo avanneet tai availemassa liikkeitään, kannattaa siis suunnatan Teijon ruukkikyliin jo nyt keväällä, kun luonto puhkeaa loistoon ja idyllinen ruukkikylä avautuu uuteen matkailusesonkiin. Tutustu lisää Mathildedahlin palveluihin ja toimijoihin; @visitmathildedal #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylat #visitsalo #taidenäyttely #teijonkansallispuisto

4/12/2024, 2:41:12 PM

Viimeiset hetket meijerillä 23-24.3.2024. Loput jäljellä olevat tavarat on nyt pakattu ja odottavat kuljetusta pois. Tänään otimme jo Salonki-tilan seiniltä alas meijerirakennuksen varhaisista vaiiheista kertovat valokuvat ja tarinat. Yksi viikonlopun viimeisistä kävijöistä, vanhempi historiaharrastaja oli tullut Teijolle paikallistamaan alueen historiaa, mukanaan kännykässä 1800-luvun lopussa kartanomiljöötä kuvanneen Maria Höeghin valokuvia. Kohtasimme herran sattumalta hänen kysyessä meiltä missä kuvissa olleet rakennukset, vanha puukartano ja hevostalli sijaitsevat. Yksi saman aikakauden ja saman valokuvaajan kuvista löytyi suurennuksena meijerin seinältä. Tämä kuva meijerirakennuksen ensimmäisiltä vuosilta oli kaukaisin vaihe jonne omassa, meijerin historiaa selvittäneessä projektissa pääsimme kurkottamaan. Vaihdoimme henkilön kanssa hetken ajatuksia ja myös yhteystietoja, siltä varalta jos vielä jatkamme toisessa ympäristössä ruukkikylien alueen historian näkyväksi tekemistä. Päätös yhdistyksen lähdöstä meijeriltä syntyi vasta alle kuukausi sitten. Sen jälkeen on ollut paljon pakkauspuuhaa ja asioiden järjestelemistä. Nyt kaikki alkaa olla siinä pisteessä, että siitä selvitään yhdessä päivässä pääsiäisen aikaan. Tämän johdosta Kulttuurimeijeri ry. on nyt viralliseti sulkenut tänään ovensa, ja aiemmin ilmoittamamme viimeiset aukiolopäivät pyhitetään tavaroiden poiskantamiselle ja loput levolle. Yhdistys toteuttaa kesällä 2024 pienimuotoista näyttelytoimintaa toisaalla Teijon ruukkikylien alueella. Kerromme kesän 2024 näyttelytilamme sijainnista teille pian! Lämmin kiitos kaikille Teijon Kulttuurimeijerillä vierailleille kävijöille ❤️ #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukki #teijonruukkikylät #kulttuuriyhdistys #kulttuurimatkailu #kulttuurisalo #kulttuuriympäristö #eläväperintö

3/24/2024, 7:31:20 PM

Kulttuurimeijeri ry kiittää: Kesänäyttelykautemme koostui kolmesta hienosta näyttelykokonaisuudesta, kävijöitä oli yli 1000 ja esillä 21:n taiteilijan upeita teoksia. Kesänäyttelykauden päätytttyä jatkamme tilojen aukipitoa 10.9. alkaen pienimuotoisesti ympäri vuoden. Lämpimänä pidettävässä Salonki-tilassa on esillä rakennuksen historiaa esittelevä pieni näyttelykokonaisuus. Syksyn alkuun 10.9. - 8.10. pidämme ovia avoinna joka viikonloppu, la-su klo 12-16. Tervetuloa meijerille! www.kulttuurimeijeri.com #teijonruukkikylä #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #visitsalo #kulttuurisalo #kulttuuriyhdistys

9/8/2023, 10:27:31 AM

Turun Taideakatemian monimuotoryhmän näyttely POLYMORFISM on avoinna 27.8. saakka ke-su klo 11-17. Huom! Tänään keskiviikkona näyttelytila avautuu tuntia myöhemmin kello 12. Tervetuloa! @teijon_kulttuurimeijeri Kartanontie 4, 25570, Teijo, #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #taidenäyttely #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo #salovapaalla #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #kulttuurimatkailu #artexhibition

8/23/2023, 9:05:51 AM

Taidetta tänään #teijonmasuuni #teijonkulttuurimeijeri #taide

8/19/2023, 5:19:26 PM

Turun Taideakatemian monimuotoryhmän näyttely POLYMORFISM on avoinna 27.8. saakka ke-su klo 11-17. Tervetuloa! Tänään lauantaina paikalla näyttelyn taiteilijoista @anttijussirantala @teijon_kulttuurimeijeri Kartanontie 4, 25570, Teijo, #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #taidenäyttely #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo #salovapaalla #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #kulttuurimatkailu #artexhibition

8/19/2023, 8:48:24 AM

Meijerin elokuun ryhmänäytteiy POLYMORFISM on avoinna kolmatta viikkoa. Tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina näyttelyä valvomassa on taiteilija Marsa Eerola @marsaeerola , joka on mukana ryhmänäytteyssä kolmella teoksella. Näyttely on avoinna 27.8. saakka ke-su klo 11-17. Tervetuloa! @teijon_kulttuurimeijeri Kartanontie 4, 25570, Teijo, Salo www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #taidenäyttely #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo #salovapaalla #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #kulttuurimatkailu #artexhibition

8/16/2023, 10:51:11 AM

Riikka Kontion teos ”85 % Olen kokenut häpeää taiteilijana” (Suomalaisille kuvataiteilijoille tehdyn kyselyn tuloksia: 59 % joskus, 26 % usein). @teijon_kulttuurimeijeri #riikkakontio #teijo #teijonkulttuurimeijeri #taide #kesäreissu #kiitosleena

8/10/2023, 7:00:51 PM

Meijerin elokuun ryhmänäytteiy POLYMORFISM on avoinna nyt toista viikkoa. Tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina näyttelyä valvomassa on taiteilija Niko Saarinen @artsaarinen, jonka granittinen teos näyttelyssä kyseenalaistaa todellisuutta. Hieman yllättäenkin tänään elokuisena arkipäivänä näyttelyssä on vieraillut yli 60 kävijää, myös koululuokallinen teksitiilitaidetta opiskelevia taiteilijan uralle suuntautuvia nuoria. Näyttely on avoinna 27.8. saakka ke-su klo 11-17. Tervetuloa! @teijon_kulttuurimeijeri Kartanontie 4, 25570, Teijo, Salo www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #taidenäyttely #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo #salovapaalla #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #kulttuurimatkailu #artexhibition

8/9/2023, 3:02:19 PM

Hello people! Kauniita kesäpäiviä! Polymorfism-näyttelymme on avoinna tänään Teijon kulttuuurimeijerillä klo 11-17! Kuvanveistäjä ja taidemaalari Niko Saarinen paikan päällä. @artsaarinen @halmelu @marjuto @marsaeerola @evealasaarela.artist @j.h.t.kantanen @tuomasmyllyla @anttijussirantala @riikkakontioart #teijonkulttuurimeijeri Kuva: Johanna Johnsson

8/9/2023, 8:23:14 AM

Tänään meijerillä ripustettiin. Huomenna avautuva näyttely Polymorpfism on Turun Taideakatemian monimuotoryhmän yhteisnäyttely, jossa on esillä maalauksia, valokuvia, sarjakuvaa, grafiikkaa, videotaidetta, sekä tekstiili- kivi- ja pronssiveistoksia. Avoinna 5.–27.8 ke–su klo 11–17 Avajaiset pe 4.8 klo 16.00-18.00 Taiteilijat: Antti-Jussi Rantala Eve Alasaarela Jarno Kantanen Lulu Halme Marjut Orenius Marsa Eerola Niko Saarinen Riikka Kontio Tuomas Myllylä www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #taidenäyttely #visitsalo salo #visitteijo #kulttuurisalo #kulttuurimatkailu #artexhibition #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #salovapaalla #sitespecificart #art

8/3/2023, 7:52:29 PM

Kesäloman viimeinen retkipäivä! Hypättiin äidin kanssa autoon ja hurautettiin Mathildedaliin ja Teijoon. Käpsyteltiin ympäriinsä, kahviteltiin, syötiin... Kuviin tallentui lähinnä erilaisia, ajan eri tavoin kohtelemia seiniä 😅 1. Café Mathildedal 2. Kukkahuone Rinkeruusa 3.-4.Teijon ruukkialue ja kyläsauna 5.-8. Teijon Kulttuurimeijeri 9.-10. Teijon Ruukinkartano #visitfinland #visitsalo @visitsalo #thisisfinland #ourfinland #vanhatrakennukset #vanhattalot #oldbuildings #oldhouses #cafemathildedal #rinkeruusa #mathildedal #matilda #teijo #teijonkulttuurimeijeri #teijonkartano

7/30/2023, 7:24:57 PM

Meijerin kesänäyttelykausi jatkuu myös koko elokuun! Ensi viikolla tiloihin ripustetaan Turun Taideakatemian monimuotoryhmän yhteisnäyttelyä, jossa on esillä maalauksia, valokuvia, sarjakuvaa, grafiikkaa, videotaidetta, sekä tekstiili- kivi- ja pronssiveistoksia. Näyttely on avoinna 5.–27.8 ke–su klo 11–17. Avajaiset pe 4.8 klo 16.00-18.00 Samanaikaisesti Kulttuurimeijerin Salonki-tilassa on historianäyttely, jossa on esillä Teijon ruukin ja Kulttuurimeijerin mielenkiintoista historiaa esittelevää sisältöä. www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #kulttuurimatkailu #kulttuurisalo #taidenäyttely #art #exhibition #sitespecificart #teijonkansallispuisto #teijonationalpark

7/28/2023, 11:34:11 AM

PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten yhteisnäyttely Teijon Kulttuurimeijerillä. -- Esittelyssä MarjaLeena Pohjola-Valkola, Helsinki/Multia, Kuvataiteilija Maalauksissani esiintyy usein joku elämää nähnyt esine tai muu kohde. Tällä kertaa Teijon Meijerin ”kirjastovaunu” inspiroi minua maalauksen syntymiseen. Minulla itselläni on ollut ihan samanlaiset rattaat pienenä, tosin väri oli kellertävän vaalea. Teos: “Kohtaaminen” Yhteystiedot: www.marjaleenapohjolavalkola.fi instagram: @marjaleenavalkola www.facebook.com/marjaleena.valkola MarjaLeenan taidetta om meijerin lisäksi esillä Teijolla Masuunin yhteydessä toimivassa PellavaAkka -liikkeessä. --- Paikoituksia on yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17 Teijon Kulttuurimeijerillä, osoite Kartanontie 4, 25570 Teijo www.kulttuurimeijeri.com Kuva: Outi Pihlajoki #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkilylät #kesänäyrtely #kulttuurisalo #visitsalo #visitteijo #paikkalähtöisyys #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #exhibition #kulttuuriyhdistys #kulttuurimatkailu

7/24/2023, 5:24:24 PM

#Lahti 80v Lahdessa sattuu ja tapahtuu. Fdc year 1985 MOOyear 2023 #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #paikoituksia ”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon Tule Lahteen, täällä jännää on” #Amulet #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki @visitlahti_official @postigroup #northernmooism

7/21/2023, 11:59:49 AM

Tänään sävytys proggis slakitiivikivestä eli masuunikuonasta, sieltä etsitään pigmenteillä sävyjä pintoihin. #teijonkulttuurimeijeri kohteena. Masuunikuonaa on täällä #teijonruukkikylä siellä täällä masuunitoiminnan vuoksi.

7/20/2023, 8:11:32 PM

Tänään meijerillä etsittiin pigmenttejä sekoittaen "Teijon sinivihreitå" slagitiilensävyjä, joita löytyy rakennuksen perustusten lisäksi monista ovien pinnoista alta kerrostumina. Kesänäyttelykauden jälkeen on tarkoitus maalata tiloissamme joitain ovia perinteisillä maalausmenetelmillä ja rakennuksen varhaisempia kerrostumia esiin tuoden. Paikan päällä tänään auttamassa ja opastamassa meitä sävyjen sekoitteluun oli kylällä asuva ja asialle omistautunut osaaja Riku Kiitos paljon inspiroivasta iltapäivähetkestä ja avustasi! Meijerin keskikerroksen lämpimänä pidettävää Salonki-tilaa muuten laitetaan tällä hetkellä edustuskuntoon. Huoneeseen tulee esille meijerirakennuksen historiaa esiin tuova pysyvä näyttelykokonaisuus. Tänään haettiin seinille tulevat pohjat painosta ja maalattiin harkittuja kohtia tilassa. Huomenna tilan seinille jo ripustetaan ja pian kävijät pääsevät viime syksyn tapaan myös kurkistamaan ja uppoutumaan vanhojen valokuvien ja taltioitujen muistojen kautta rakennuksen ja sitä kautta laajemmin Teijon ruukkikylien mielenkiintoiseen historiaan. www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #paikallishistoria #visitteijo #kulttuurisalo #visitsalo #kulttuuriynpäristöt #kulttuuriympäristö #eläväperintö #kulttuurimatkailu #kulttuuriyhdistys

7/20/2023, 6:22:53 PM

#Kuopio 200 vuotta Ja vauhtia riittää Fdc year 1982 MOOyear 2023 #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #paikoituksia ”Pyörät ne lauloivat: "Kuopijoon käy tie!" Kiskottii kirskuivat: "Tervehykset vie!" Tunnelma olj siellä lupsakka heti, lupsakka heti!Savonmuahan oekeet immeiset veti Lentävä Kalakukko” #SeveriSuhonen #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #lentäväkalakukko #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki @postigroup @kuopionkaupunki #visitkuopio @vrmatkalla

7/19/2023, 1:03:40 PM

PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten yhteisnäyttely Teijon Kulttuurimeijerillä. --- Esittelyssä: Meea Koskela, Salo, kuva-, elokuva- ja yhteisöllinen esittävä taide, TaM Aalto-yliopisto Näyttelytyö on ensimmäinen osa sarjasta, jossa kuvaan paikkojen sellaista olemusta, jota silmin ei voi nähdä eikä kielin kertoa. Metsässä (72 x 65 cm) akryyli, sahatavarakehys ---- Paikoituksia on yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17 Teijon Kulttuurimeijerillä, osoite Kartanontie 4, 25570 Teijo www.kulttuurimeijeri.com Kuva: Outi Pihlajoki #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #kesänäyttely #paikkalähtöisyys #teijonkansallispuistp #teijonationalpark #kulttuuriympäristöt #kulttuurimatkailu #kulttuuriyhdistys #kulttuurisalo #visitsalo #visitteijo #exhibition

7/18/2023, 11:25:21 AM

PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten yhteisnäyttely Teijon Kulttuurimeijerillä. --- Esittelyssä Annuliisa Piisilå, Helsinki Olen Pekka Halosen akatemiasta vasta valmistunut kuvataiteilija. Tällä hetkellä työskentelen sekä keraamisen kuvanveiston, että taidegrafiikan parissa. Teosteni keskeiset teemat ovat eläimet ja luonto. Nämä esittämäni keraamiset teokset sijoittuvat Etelä- sekä Pohjoisnapojen kylmiin vesiin ja tuovat pintastruktuurillaan esiin oman elinympäristönsä elementtejä, kuten jäätä, vettä sekä kalliota. Teoskokonaisuus: “Elämää napapiireillä” ---- Paikoituksia on yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17 Teijon Kulttuurimeijerillä, osoite Kartanontie 4, 25570 Teijo www.kulttuurimeijeri.com Kuva: Outi Pihlajoki #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #kultruurisalo #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #kulttuurimatkailu #kesänäyttelyt2023 #kulttuuriyhdistys #exhibition #culturetravel #paikkalähtöisyys

7/16/2023, 9:34:03 AM

Paikallislehdissä: Salon Seudun Sanomat (14.7.), Salonjokilaakso (13.7.) ja Perniönseudun Lehti (6.7.) juttua meijerin näyttelystä, joka on avoinna heinäkuun ajan keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17. Tervetuloa tutustumaan! www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #teijonkansallispuisto #kulttuuriynpäristöt #kulttuurimatkailu #kulttuuryhdistys #kesänäyttelyt #visitsalo #visitteijo #kulttuursalo #salovapaalla #exhibition #art #culturetravel #paikka #paikkalähtöisyys #kulttuuriympäristömme

7/14/2023, 10:12:48 AM

#Mikkeli 125 years Fdc year 1963 MOOyear 2023 #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #paikoituksia ”Mikkelin suutari saappaat tek, joita ei saanu vek Ja missä vain helähti soittopeli, saappaat ne villisti tanssahteli” #Muuanmies #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki @visitmikkeli @postigroup

7/13/2023, 10:08:14 PM

PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten yhteisnäyttely Teijon Kulttuurimeijerillä. Esittelyssä: Outi Pihlajoki, Teijo. Valokuvaaja, taidepedagogi Kuvallisessa ilmaisussa minua kiinnostaa erityisesti tarinallisuus, ihmisten ja ympäristön vuorovaikutus, valokuvan symbolinen ulottuvuus, valokuvauksen vanhat menetelmät ja kuvataiteen menetelmälliset kokeilut. Yhteisnäyttelyssä tarkastelen paikkasidonnaisuutta historian ja elävän, aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmista. Teoksessa Muistinkantaja on pääroolissa vanha, elämää ja vuodenaikojen vaihteluja nähnyt tammi, joka huokuu voimaa ja viisautta ja kätkee syviin uurteisiinsa vuosisatojen historian tarjoten samalla oksiensa suojissa hyvän kasvualustan monipuoliselle kasvi- ja eläinlajistolle. Teoskokonaisuus sisältää vanhalla valokuvien jalovedostustekniikalla, syanotypialla valmistetun kuvakokoelman myös oksien suojissa elävistä kasveista. Kotipuutarhurin metsäpuutahassa kasvavan nuoren tammen harvennusoksat tuovat elävän tuulahduksen osaksi teosta ja meijerin näyttelyn sisätiloja. ---- Paikoituksia on yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17 Teijon Kulttuurimeijerillä, osoite Kartanontie 4, 25570 Teijo www.kulttuurimeijeri.com #kesänäyttely #kulttuuriyhdistys #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät

7/12/2023, 9:24:28 AM

Rovaniemi kaupungiksi Onneksi monta MOOta ottaa vastaan kuuta ja lämpöä riittää. Fdc year 1960 MOOyear 2023 #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #paikoituksia ”Yö Rovaniemellä Yö Rovaniemellä
Rakkautta ilmassa revontulten taikaa
Yö Rovaniemellä Yö Rovaniemellä
Lapin pääkaupunki hukata ei aikaa” Jaakko Laitinen& Väärä raha #jaakkolaitinenjavääräraha #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki @postigroup @visitrovaniemi #visitrovaniemi

7/11/2023, 9:25:15 AM

Vuorossa 200 vuotta Tamperetta Fdc year 1979 MOOyear 2023 #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #paikoituksia ”Olen tamperelainen minun kioskissa lukee "R" jos Tampere ois nainen se oisi tosi syöjätär” #JuiceLeskinen #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki @visittampereofficial #visittampere @postigroup

7/10/2023, 5:43:15 PM

PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten yhteisnäyttely Teijon Kulttuurimeijerillä. Esittelyssä Jaana Viitamäki, taiteilijanimi NorthernMOO https://northernmoo.com Taidekonsepti Northernmoo sai alkunsa vuonna 2014 Ruotsissa maalla asuessani. Tuon ideahetken jälkeen olen toteuttanut lehmäaiheista taidetta aktiivisesti. MOO-maailma on kuin rinnakkaistodellisuus, jossa ihmeitä tapahtuu ja kaikki on mahdollista. Taidekonseptin sisään mahtuu maalauksia, tietokonegrafiikkaa, sarjakuvia, burleskia, dj- töitä. Pienfestari Moostock on toteutettu yhteistyössä moniosaaja Ville Ojajärven kanssa. Tämän näyttelyn teokset syntyivät surutyöni tuloksena. Isäni poistui vihreille laitumille viime kesänä, eläessään hän oli keräilijä. Teoksiin sijoitetut ensipäiväkuoret ja erikoisleimat olivat yksi kohde. Teoksissa esiintyy paikkakuntien merkkipäiviä ja kuinka paikkakunta ilmenee MOO-maailmassa. ---- Paikoituksia on yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17 Teijon Kulttuurimeijerillä, osoite Kartanontie 4, 25570 Teijo www.kulttuurimeijeri.com Kuva: Outi Pihlajoki #kesänäyttelyt #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #exhibition #kulttuuriyhdistys #kulttuuriympäristömme #kulttuurimatkailu #kulttuurisalo #salovapaalla

7/8/2023, 12:36:21 PM

Lappeenranta 325 years Ja Vedyt sekä Atomit Fdc year 1974 MOOyear 2023 #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #paikoituksia #visitlappeenranta #lappeenranta ”Lähde Lappeenrantaan humppa siellä soi, Lähde Lappeenrantaan kansa karkeloi. Mennään käymään sie ja mie nyt kahdestaaan, Ilot ei lopu milloinkaan. ” Erkki Junkkarinen #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki @postigroup @visitlappeenranta_official

7/4/2023, 5:27:04 PM

Tänään meijerillä avattiin 30.7.saakka esillä oleva Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten toinen yhteisnäyttely "Paikoituksia". Näyttely on avoinna ke-su klo 12-17. Tervetuloa! Valokuvat: Outi Pihlajoki *** Yhteisnäyttelymme teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttelyyn osallistuvat yhdistyksen jäsenet: Alli Ikonen Mira Kankaanranta Tuomas Karisto Meea Koskela Janna Pehkonen Outi Pihlajoki Annuliina Piisilä MarjaLeena Pohjola-Valkola Jyrki Valkola Jaana Viitamäki (NorthernMOO) www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo #taideteijo #salovapaalla #kulttuuruyhdistys #kulttuuriympäristöt #kulttuuriympäristömme #taidenäyttelyt

6/28/2023, 9:06:24 PM

Tänään meijerillä avattiin 30.7.saakka esillä oleva Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten toinen yhteisnäyttely "Paikoituksia". Näyttely on avoinna ke-su klo 12-17. Tervetuloa! Valokuvat: Outi Pihlajoki *** Yhteisnäyttelymme teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttelyyn osallistuvat yhdistyksen jäsenet: Alli Ikonen Mira Kankaanranta Tuomas Karisto Meea Koskela Janna Pehkonen Outi Pihlajoki Annuliina Piisilä MarjaLeena Pohjola-Valkola Jyrki Valkola Jaana Viitamäki (NorthernMOO) www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo #taideteijo #salovapaalla #kulttuuruyhdistys #kulttuuriympäristöt #kulttuuriympäristömme #taidenäyttelyt #kesänäyttelyt2023 #paikkalähtöisyys #taide #teijonkansallispuisto #exhibition #sitespecific #art

6/28/2023, 9:01:14 PM

Teijon Kulttuurimeijerillä vietetään tänään kello 17 alkaen yhdistyksen jäsenten yhteisnäyttelyn avajaisia, tervetuloa! PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 @teijon kulttuuurimeijeri Kartanontie 4, 25570 Teijo Näyttelytila avoinna ke-su klo 12-17. www.kulttuurimeijeri.com #teijonruukkikylät #teijonkulttuurimeijeri #kesänäyttely #visitsalo #kulttuurisalo #salovapaalla #teijonkansallispuisto #summerexhibition #kulttuuriyhdistys

6/28/2023, 11:27:07 AM

Sauna FDC year 2009, MOO year 2023 JaanaMOO ja kaverinsa autuasta saunahetkeä Hermannissa viettämässä. FDC year 2009, MOO year 2023 Tämäkin työ nähtävissä Teijon kulttuurimeijerissä #Paikoituksia näyttelyssä 28.6-30.7.2023 ”Saunassa viha viilenee
Harteilla taakka kevenee
Kun arkihuolet ahdistaa
Ihmisiksi riisuudutaan” Martti servo #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #marttiservo #saunahermanni #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki #spotifyplaylist #hermanninsauna #saunahermanni sauna @saunahermanni @postigroup @marttiservoofficial @teijon_kulttuurimeijeri @visitsalo

6/26/2023, 7:51:00 PM

Sauna FDC year 2009, MOO year 2023 JaanaMOO ja kaverinsa autuasta saunahetkeä Hermannissa viettämässä. FDC year 2009, MOO year 2023 Tämäkin työ nähtävissä Teijon kulttuurimeijerissä #Paikoituksia näyttelyssä 28.6-30.7.2023 ”Saunassa viha viilenee
Harteilla taakka kevenee
Kun arkihuolet ahdistaa
Ihmisiksi riisuudutaan” Martti servo #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #marttiservo #saunahermanni #Firstdaycover #philately #specialstamp #postmark #stamp #griefwork #fanart #northernmoo #moospirit #mooism #finnisharttoday #moo #moostock #daisydjamoour #cowsofinstagram #Jaanamoo #jaanaviitamaki #spotifyplaylist #hermanninsauna #saunahermanni sauna @saunahermanni @postigroup @marttiservoofficial @teijon_kulttuurimeijeri @visitsalo

6/26/2023, 7:50:51 PM

PAIKOITUKSIA 28.6.-30.7.2023 Keskiviikkona aukeaa Kulttuurimeijeri ry:n jäsenten yhteisnäyttely Teijon Kulttuurimeijerillä! Paikoituksia on yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana on tänä kesänä paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsitellään teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta. Paikoituksia -näyttelyssä vieraillaan mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukelletaan paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerätään postimerkkejä ja -leimoja ja pohditaan paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Näyttelyyn osallistuvat yhdistyksen jäsenet: Alli Ikonen Mira Kankaanranta Tuomas Karisto Meea Koskela Janna Pehkonen Ouri Pihlajoki Annuliina Piisilä MarjaLeena Pohjola-Valkola Jyrki Valkola Jaana Viitamäki (NorthernMOO) Näyttely on avoinna 28.6.-30.7.2023 ke-su klo 12-17 Näyttelyn avajaiset ke 28.6. Kello 17 Tervetuloa! www.kulttuurimeijeri.com #teijonruukkikylät #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #visitsalo #kulttuurisalo #kesänäyttelyt #kulttuuriyhdistys #teijonkansallispuisto #exhibition #paikka #kulttuuriympäristö #kulttuuriympäristömme #taidenäyttely #summerexhibition

6/26/2023, 7:08:08 PM

Kulttuurimeijeri ryn jäsentaiteilijoiden ryhmänäyttely 28.6-30.7 "Paikoituksia". Mukana myös muutama MOO ja #fdc TERVETULOA!!! #kulttuurimeijeri #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #northernmoo

6/25/2023, 7:57:47 PM

Kulttuurimeijeri ryn jäsentaiteilijoiden ryhmänäyttely 28.6-30.7 "Paikoituksia". Mukana myös muutama MOO ja #fdc TERVETULOA!!! #kulttuurimeijeri #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #northernmoo #daisydjamoour

6/25/2023, 6:44:49 PM

Kulttuurimeijeri ryn jäsentaiteilijoiden ryhmänäyttely 28.6-30.7 "Paikoituksia". Mukana myös muutama MOO ja #fdc TERVETULOA!!! #kulttuurimeijeri #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #northernmoo #daisydjamoour

6/25/2023, 6:44:42 PM

Teijossa avautuu piakkoin näyttely (typ ens viikolla 😁), jossa olen mukana. Nyt on kehystysvaihe ja vuosien aikana tehtyjä teoksia tulee vastaan, koska kierrätän 🤓. Tässäkin tämä #radiohelsinki ohjelma ”Hesa o ygöne” innoitti teokseen, jossa näkyy mulle vuonna 2014 tärkeitä Stadiasioita- #Arla, #Sikala, #Hesari, #Pelago, #juhlaviikot #caferegatta #manta #lintsi #stokkankellonalla jne . Mutta tulkaa siis ensiviikolla Teijoon #teijonkulttuurimeijeri -ryhmänäyttelyyn, luvassa on #Paikoituksia näyttely meijeriläisiltä. Tuu kattoon, kuin iso voi maailma olla ! @radiohelsinki @pelagobicycles @stockmanncom @helsinginsanomat @ravintolaseahorse @uusisauna @helsinkifestival @linnanmaki #visitteijo

6/22/2023, 6:17:36 PM

Teijossa avautuu piakkoin näyttely (typ ens viikolla 😁), jossa olen mukana. Nyt on kehystysvaihe ja vuosien aikana tehtyjä teoksia tulee vastaan, koska kierrätän 🤓. Tässäkin tämä #radiohelsinki ohjelma ”Hesa o ygöne” innoitti teokseen, jossa näkyy mulle vuonna 2014 tärkeitä Stadiasioita- #Arla, #Sikala, #Hesari, #Pelago, #juhlaviikot #caferegatta #manta #lintsi #stokkankellonalla jne . Mutta tulkaa siis ensiviikolla Teijoon #teijonkulttuurimeijeri -ryhmänäyttelyyn, luvassa on #Paikoituksia näyttely meijeriläisiltä. Tuu kattoon, kuin iso voi maailma olla ! @radiohelsinki @pelagobicycles @stockmanncom @helsinginsanomat @ravintolaseahorse @uusisauna @helsinkifestival @linnanmaki #visitteijo

6/22/2023, 6:17:36 PM

Teijossa avautuu piakkoin näyttely (typ ens viikolla 😁), jossa olen mukana. Nyt on kehystysvaihe ja vuosien aikana tehtyjä teoksia tulee vastaan, koska kierrätän 🤓. Tässäkin tämä #radiohelsinki ohjelma ”Hesa o ygöne” innoitti teokseen, jossa näkyy mulle vuonna 2014 tärkeitä Stadiasioita- #Arla, #Sikala, #Hesari, #Pelago, #juhlaviikot #caferegatta #manta #lintsi #stokkankellonalla #pride jne . Mutta tulkaa siis ensiviikolla Teijoon #teijonkulttuurimeijeri -ryhmänäyttelyyn, luvassa on #Paikoituksia näyttely meijeriläisiltä. Tuu kattoon, kuin iso voi maailma olla ! @radiohelsinki @pelagobicycles @stockmanncom @helsinginsanomat @ravintolaseahorse @uusisauna @helsinkifestival @linnanmaki #visitteijo @helsinkipride

6/22/2023, 6:17:28 PM

Teijon kivimeijerin näyttelytilat tarjoavat viileän paikan pistäytyä kesäpäivänä katsomassa kahta upeaa valokuvanäyttelyä, jotka ovat avoinna vielä 25.6. saakka (pe klo 14-18, la-su klo 12-16). Sunnuntaina 18.6. paikalla meijerillä on taiteilija Pekka Innanen avaamassa kiinnostuneille lisää näkökulmia mustavalkoisten valokuvien ja näyttelyn teeman ympäriltä. Tervetuloa! www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #valokuvanäyttely #exhibition #photography #visitsalo #visitteijo #kulttuurisalo

6/17/2023, 7:14:52 PM

Päivän viimeinen valokuvanäyttelymme oli Pekka Innasen "Läsnäolemattomuutta". Katkelma näyttelyn esittelytekstistä on tässäkin osuva: "Läsnäolemattomuuden kuvat yrittävät visualisoida tiloja, jossa ihminen on dissosioitunut tai dissosioitumassa. Persoona jakautuu, hajoaa, liukenee." Erittäin mielenkiintoinen, koskettava ja vakava teoskokonaisuus tämäkin. Pidän tärkeänä, että valokuvauksen keinoin voidaan päästä lähelle toisen todellisuutta, jota emme ehkä muuten osaa nähdä, ymmärtää ja käsitellä. Ihmisen mieli on tavattoman kiehtova, moninainen ja niin kovin hauras. Nämä kuvat ovat niin intiimejä, että joutui kysymään itseltään, että onko minun sopivaa näitä tässä katsella. Kauniina kesäpäivänä auringon pyrkiessä pinttyneen lasin läpi viileän huoneen lattialle. Kiitos Pekka! Opiskelimme yhtä aikaa valokuvaterapeuttisten menetelmien ohjaajaksi, muistan että näimme ennakkoon välähdyksiä tästä. #pekkainnanen #läsnäolemattomuutta #mielenterveys #dissosiaatio #valokuvanterapeuttinenvoima #valokuvataide #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukki #teijonruukkikylät #teijo #visitteijo

6/16/2023, 10:04:11 PM

Tänään Valokuvaterapiayhdistyksen matalan kynnyksen taidenäyttelykäynnin ensimmäinen kohde oli Gertrude Bellin (1868–1926) ja Meeri Koutaniemen (s. 1987) "Hidden Freedom – Kätketty vapaus" Salon Veturitallissa. Näyttely kertoi kahden kuvaajan tekemästä dokumentaatiosta samoissa maissa kahtena eri aikakautena. Kokonaisuus oli hieno ja herätti monenlaista keskustelua sekä pohdintaa. Seuraavaksi suuntasimme Teijon Kulttuurimeijeriin lämpömittarin hipoessa 30 asteen hellelukemia. Jakub Berkowitsin "365 kuvaa hulluudesta" -näyttelyn esittelytekstissä sanotaan näin: "Päätin kuvata itseäni päivittäin vuoden ajan sen jälkeen, kun pääsin psykiatriselta osastolta pois. Tämä hanke on vastahuutoni kaikille mielenterveyden ammattilaisille, joiden en koe ottaneen minua tosissaan. Projekti on samalla myös silmänisku selfiekulttuurille." Niin ikään erittäin puhutteleva näyttelykokonaisuus, jossa näkyväksi tulee jotain hyvin vaiettua ja henkilökohtaista. Päivän viimeinen valokuvanäyttelymme oli Pekka Innasen "Läsnäolemattomuutta". Katkelma näyttelyn esittelytekstistä on tässäkin osuva: "Läsnäolemattomuuden kuvat yrittävät visualisoida tiloja, jossa ihminen on dissosioitunut tai dissosioitumassa. Persoona jakautuu, hajoaa, liukenee." Erittäin koskettava ja vakava kokonaisuus tämäkin. Kiitos kaikille päivästä! Mukana matkassa olivat Tiina Granö, Marika Mäntyniemi, Sari Reiman sekä Satu Pasio. @meerikoutaniemi @jakubberkowits @pekkapolku #valokuvanterapeuttinenvoima #suomenvalokuvaterapiayhdistys #taidenäyttely #valokuvanäyttely #salonveturitalli #teijonkulttuurimeijeri #visitsalo #visitteijo

6/16/2023, 7:32:36 PM

Valokuvaterapiayhdistyksen matalan kynnyksen taidenäyttelykäynnillä pe 16.6.2023 suunnataan ensin Salon Veturitalliin klo 14.15 ja sitten Teijon Kulttuurimeijeriin klo 16. Mukana matkassa "hallituskumppanit" Marika Mäntyniemi, Sari Reiman sekä Satu Pasio. Liity Sinäkin seuraan tähän omakustanneretkeen tai vieraile niissä omatoimisesti halutessasi. Ilmoittautumisia ei ole, vaan tapaamme molemmissa paikoissa ovella mainittuina aikoina. Salon Veturitallissa on Gertrude Bellin ja Meeri Koutaniemen "Hidden Freedom – Kätketty vapaus" -näyttely. Teijon Kulttuurimeijerissä taas on näyttelyt Jakub Berkowits: "365 kuvaa hulluudesta" sekä Pekka Innasen: "Läsnäolemattomuutta" Nähdään siellä! @meerikoutaniemi @jakubberkowits @pekkapolku #valokuvanterapeuttinenvoima #suomenvalokuvaterapiayhdistys #taidenäyttely #matalankynnyksenkohtaamispaikka #salonveturitalli #teijonkulttuurimeijeri

6/13/2023, 9:54:48 PM

𝐬𝐮𝐧𝐝𝐚𝐲. ⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣ ne kesäkuun alun kelit kun puet mökille uikkarin + farkut + neuletakin, koska on lämmin, mutta ei kuuma, ja viileä, mutta ei kylmä. ⁣ ⁣ joko jännittää juhannuksen sää?!⁣ ⁣⁣ 〰️⁣⁣ ⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣

6/11/2023, 8:06:08 PM

Perniönseudun lehden juttu Teijon Kulttuurimeijerin kesäkuun näyttelyistä, jotka ovat avoinna 3.6. - 25.6.2023. (Pe 14-18, La - Su klo 12-16) . Erikseen sovittaessa näyttelyitä voidaan esitellä myös arkisin . Karso lisätietoa: https://kulttuurimeijeri.com/näyttelyt-ja-tapahtumat #teijonruukkikylät #teijonkulttuurimeijeri #kulttuurisalo #visitteijo #visitsalo #kesänäyttelyt #valokuvataide #photography #mielenterveys #mentalhealth

6/8/2023, 7:28:59 AM

Teijon Kulttuurimeijeri avaa ovensa huomenna lauantaina! Tutustu kesän ensimmäisiin näyttelyihin ja toimintaamme nettisivuilla www.kulttuurimeijeri.com tai tule paikan päälle katsomaan ja kuulemaan lisää. Olemme avoinna tulevana viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina kello 12-16. Tervetuloa! #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #teijonkansallispuisto #visitsalo #visitteijo #valokuvanäyttely #exhibition #kulttuurisalo #salovapaalla

6/2/2023, 11:21:53 AM

Teijon Kulttuurimeijeri avaa ovensa huomenna lauantaina! Tutustu kesän ensimmäisiin näyttelyihin ja toimintaamme nettisivuilla www.kulttuurimeijeri.com tai tule paikan päälle katsomaan ja kuulemaan lisää. Olemme avoinna tulevana viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina kello 12-16. Tervetuloa! #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #teijonkansallispuisto #visitsalo #visitteijo #valokuvanäyttely #exhibition #kulttuurisalo #salovapaalla

6/2/2023, 11:21:50 AM

Teijon Kulttuurimeijerin näyttelykausi käynnistyy tulevana lauantaina! Katso nettisivuiltamme www.kulttuurimeijeri.com lisätietoa kesäkuun näyttelyistä. Huom! Aiemmasta tiedosta poiketen, Perjantaina 2.6. meijerillä ei ole valokuvanäyttelyn avajaisia, vaan ovet näyttelyihin aukeavat Lauantaina 3.6. Avajaisten sijaan tiedossa on lähiaikoina näyttelyihin liittyvät taiteilijatapaamiset, joista tiedotamme erikseen. #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #kesänäyttely #valokuvataide #visitteijo #visitsalo #kulttuurisalo #salovapaalla

5/31/2023, 8:18:26 AM

Teijon Kulttuurimeijeri avaa taas ovensa pian, kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna! Nettisivumme on päivitetty. Käy tutustumassa kesän ensimmäisiin näyttelyihin sekä Kulttuurimeijeri ry:n toimintaan osoitteessa www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #salo #kulttuurisalo #salovapaalla #kesänäyttelyt #kulttuuriympäristömme #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #exhibition #artgallery #ruukki #ruukkikylät #teijonruukkikylä #teijonruukki

5/20/2023, 7:06:42 PM

Teijon Kulttuurimeijeri avaa taas ovensa pian, kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna! Nettisivumme on päivitetty. Käy tutustumassa kesän ensimmäisiin näyttelyihin sekä Kulttuurimeijeri ry:n toimintaan osoitteessa www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visitteijo #salo #kulttuurisalo #salovapaalla #kesänäyttelyt #kulttuuriympäristömme #teijonkansallispuisto #teijonationalpark #exhibition #artgallery #ruukki #ruukkikylät #teijonruukkikylä #teijonruukki

5/20/2023, 7:06:37 PM

Teijon Kulttuurimeijerin näyttelykausi käynnistyy kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Esittelyssä kesän ensimmäisen näyttelyperiodin toinen taiteilija Pekka Innanen ja näyttely Läsnäolemattomuudesta. Ote näyttelyn esittelystä: "Läsnäolemattomuuden kuvat yrittävät visualisoida tiloja, jossa ihminen on dissosioitunut tai dissoitumassa. Persoona jakautuu, hajoaa, liukenee. Kuvien päämääränä on rohkaista dissosiaation tunnistamisen kautta katsojaa pysymään omassa kehossaan läsnä, hyväksymään eri tunteet niin myönteiset kuin kielteiset. Olemme läsnä ajassa, jossa kohtaavat menneisyytemme, nykyhetkemme ja tulevaisuutemme. Siinä on koko elämämme onnen hetkineen ja kipuineen." Pekka Innanen on aloittanut valokuvaamisen jo lapsuudessa laatikkokameralla ja sitten järjestelmäkameralla. Myöhemmällä iällä ja hänen siirryttyään osittain digiaikaan aihepiiri laajeni henkilökuvaukseen ja myös abstraktiin ilmaisuun. Henkilökuvauksessa häntä kiinnostaa tarinallisuus, tunteet, persoonallisuus ja valokuvan terapeuttinen ulottuvuus. Pekka Innanen on kouluttautunut Muurlan opistolla Basic ja Master Class-kursseilla sekä lukuisilla muilla kursseilla. Hänen mentorinaan on toiminut muutaman vuoden brasilialainen valokuvaaja Danny Bittencourt. https://pekkainnanen.kuvat.fi/kuvat/ @pekkainnanen. #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #valokuvataide

5/17/2023, 4:55:03 PM

Talkooviikonloppu Teijolla 13-14.5. Näyttelytilojen ja ikkunasmyygien kalkkimaalausta, pihatöitä ja jäsenten yhteistilojen siivoilua ja järjestelyä. Unohtamatta yhteistä kokkailua, saunomista, illanistumista ja tutustumista toinen toisiimme. Teijon Kulttuurimeijerin kesänäyttelykausi käynnistyy 3.6. Lisätietoa alkukesän aukioloajoista ja näyttelysisällöistä tämän viikon loppupuolella nettisivuilla ja somessa! #teijonkulttuurimeijeri #kulttuuriympäristömme #kulttuurisalo #kulttuuriyhdistys #kesänäyttelyt

5/15/2023, 3:06:49 PM

Teijon Kulttuurimeijerin näyttelykausi käynnistyy kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Esittelyssä kesän ensimmäinen näyttely: Jakub Berkowits, 365 kuvaa hulluudesta ison formaattiin kameralla. Ote näyttelyn esittelystä "Päätin kuvata itseäni päivittäin vuoden ajan sen jälkeen, kun pääsin psykiatriselta osastolta pois. Tämä hanke on vastahuutoni kaikille mielenterveyden ammattilaisille, joiden en koe ottaneen minua tosissaan. Projekti on samalla myös silmänisku selfiekulttuurille. …. Projekti lähti liikkeelle sohvalta, johon olin kuluttanut kuopan. Tarkoitukseni oli hankkeen myötä päästä ulos kotoa ja osaksi ympäröivää elämää. Niin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Paljon on silti käynyt. Sohvalta nouseminen tapahtui aivan eri syystä kuin kuvittelin: se vietiin sorttiasemalle. Lisäksi perheeni on muuttanut, minkä myötä olen ottanut enemmän ulkokuvia. Muutos ei ole kuitenkaan vielä näkynyt sisäisessä maailmassani. Kuvien kuuluu silti tulla nähdyksi." Teijon Kulttuurimeijerillä teoskokonaisuudesta on esillä valikoituja valokuvia, tekstifragmentteja sekä videoteos. Näyttelyn avajaiset 2.6. kello 17. Näyttely on avoinna 3.6.- 25.6. perjantaisin kello 14-18, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12-16 Katso lisätietoja: www.kulttuurimeijeri.com #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #visitsalo #visiteijo #kesänäyttely #exhibition #valokuvataide #kulttuurisalo

5/12/2023, 2:11:03 PM

Meijerillä viikonloppu on olut talkootyöväen juhlaa, ja samalla kaavalla jatketaan kaksi seuraavaakin viikonloppua, jolloin pääsemme käsiksi mm. seinien paikkailuun, kalkkimaalaukseen ja lattian lakkaamiseen. Tänä viikonloppuna paikan päällä häärivät Risto, Torsti, Jarkko ja Tuomas. Agendana oli raivata ja siivota tiloja, sekä mitata rakennuksen huoneet ja suunnitella näyttelyiden ripustussysteemit. Siinä sivussa avattiin grillikausi ja tyhjäksi saatuun huoneeseen rakentui tulevaa varten työkalu- ja nikkarointitila, jonne tehtiin parit hyllyt sekä pala puuttunutta lattiaa. Hyllyille ja seinälle saimme vihdoinkin jatkoa varten kaiken tarpeellisen (mitä aina etsitään talon sokkeloissa) meidän tyylillä esille (ja meidän mielestä täällä selkenee ja etenee muuten nyt hyvää vauhtia:) Teijon Kulttuurimeijerin tuleva näyttelykausi käynnistyy toukokuun loppupuolella. Hauskaa vappua kaikille seuraajillemme!! 🍾🥂 #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #kulttuuriyhdistys

4/30/2023, 5:01:19 PM

Vähän valoisampien talvipäivien taikaa Teijolta. Kesänäyttelytilojen ikkunoihin tulee aika ajoin esille luonnon muovaama taidetta . Toisella puolella taloa kaakeliuunin lämmössä hautuvat jo meijerin vuoden 2023 toiminta- ja näyttelysuunnitelmat, joista kerromme lisää yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen maalis-huhtikuun aikana. #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät (Kuvat: Alli Ikonen)

2/16/2023, 2:37:41 PM

Syksyn saapuminen Teijolle Tervetuloa tutustumaan meijeriin ja ihastelemaan ruukkikylän väriloistoa jälleen tulevina viikonloppuina. Esittelemme taloa myös arkisin kiinnostuneille, yhteyttä voi ottaa nettisivujemme kautta www.kulttuurimeijeri.com #teijonruukkikylät #teijonruukkikylä #teijonkulttuurimeijeri

9/25/2022, 5:41:57 PM

Perniönseudun Lehti vieraili meijerillä haastattelemassa Kulttuurimeijerin dokumentaaris-taiteelliseen näyttelyhankkeeseen osallistuneita henkilöitä. Näyttelytila on avoinna syyskauden ajan joka viikonloppu la-su klo 11-17, (-30.10 asti) Tervetuloa! #teijonruukkikylä #teijonruukkikylät #teijonkulttuurimeijeri #paikallishistoria #näytteiyhanke #muistitietokeruu #visitsalo #kulttuurimaisemat #kulttuurisalo

9/15/2022, 9:30:30 AM

Teijon vanhassa kivimeijerissä oli lauantaina lämmin tunnelma. Yhdistyksemme kutsumana paikan päällä kohtasi yli 20 henkilöä, joille kaikille meijerirakennus on ollut oman tai läheisen henkilön elämänhistorian kautta merkityksellinen paikka. Teijon Kulttuurimeijeri, dokumentaaris-taiteellinen näyttelyhanke, 2022, tukemassa #museovirasto #kulttuuriympäristöpäivät #kulttuuriympäristömme #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylä #muistitietokeruu #kulttuurimaisemat #kulttuuriyhdistys

9/11/2022, 5:18:18 PM

Hyvää syyskuun alkua Meijeriltä! Alkavalla viikolla vietetään Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä teemalla kestävä perintö. Pienen somehiljaisuuden jälkeen tässä muutamia valokuvia paikallistoriaan liittyvästä näyttelystämme, jonne tänään kannettiin seinistäkin löytyviä kokonaisia slagitiiliä näytille. Mustavalkoisessa kuvassa meijerirakennus 1900-luvun alussa ennen sen nykyistä keltaista rappausta (Kuva: Salon historiallinen museo SAMU/ Turun museokeskus, kuvaaja Maria Höegh). Meijerirakennus on tehty 1800-luvun lopulla slagitiilistä, eli raudan valmistuksen sivutuotteena syntyvästä kuona-aineesta muotoilluista tiilistä. Näytteiytilamme on avoinna jälleen ensi viikonloppuna la-su klo 11-17. Lisäksi järjestämme ensi viikolla näytteiyprojektiimme osallistuneille haastateltaville oman tilaisuuden , jossa jaetaan muistoja ja tarinoita rakennukseen liittyen aina 1950-luvulta tähän päivään. https://www.kulttuuriymparistomme.fi/fi-FI/Euroopan_kulttuuriymparistopaivat #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #paikallishistoria #ehda #kulttuurimaisemat #kulttuuriyhdistys #kulttuurisalo #kulttuuriympäristömme #kulttuuriympäristöpäivät #visitsalo www.kulttuurimeijeri.com

9/4/2022, 6:08:00 PM

Teijon Kulttuurimeijerillä avautui tänään kaksi paikallishistoriasta kertovaa näyttelyä. Lisäksi meijerin nurkilla tehtiin kaarnalaivoja ja maalattiin lauseilla runomuotokuvia. Huomenna jatketaan kello 11-17. Tervetuloa ! Kuvat: Alli Ikonen #teijonruukkikylät #teijonkulttuurimeijeri #paikallishistoria #muistitietokeruu #muistitieto #näytteiyhanke #visitsalo #kulttuurisalo

8/13/2022, 9:40:04 PM

Runomuotokuvarunoilijan laukku pakattu! Näkemisiin huomenna lauantaina ja sunnuntaina lumoavalla Kulttuurimeijerillä.💚🌿✍🏡🤍 #runomuotokuva #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #teijonvanhanajanmarkkinat #yoshi #yoshibookworm

8/12/2022, 1:01:25 PM

Vapailijat ja lomailijat! Vielä tänään ennätät tutustumaan Teijolla Kulttuurimeijeriläisten yhteisnäyttelyyn "Suhteessa luontoon" klo 16 saakka. Tilaa vartioi sympaattinen, Heikki Pasasen näyttelytyö "Patolammen kuningas". Minulta mukana Teijon kansallispuistossa kuvatut työt: 💙 Crack of peaceness 💙 Ice meets fire 💙 Fairytale dawn Kiitos minulle toimitetuista, kannustavista ja ilahduttavista palautteista ja kuvia kotiin tai lahjaksi hankkineille 🙏. #näyttely #taidenäyttely #luontokuva #teijo #teijonkansallispuisto #teijonkulttuurimeijeri #visitteijo #visitsalo

8/11/2022, 10:48:50 AM

Teijon Kulttuurimeijerillä aukeaa 13.8 näyttelykokonaisuus, joka esittelee meijerirakennuksen ja sen kautta ruukkikylän historiaa. Kevään ja kesän aikana on haastateltu talossa asuneita ja siellä työskennelleitä henkilöitä sekä heidän omaisiaan. Kymmenen haastateltavaa jakoi omat muistonsa ja tarinansa videokameralle ja nauhurille. Tästä materiaalista editoidaan tällä hetkellä ääni-ja videokokonaisuuksia näyttelyyn. Ohessa muutama katkelma henkilöhaastatteluista, joita voi tulla autenttisina katsomaan ja kuuntelemaan meijerille koko syksyn ajan viikonloppuisin. Näyttelytilana toimii meijerin vanha maidonjakeluhuone, jonne saadaan ripustettavaksi myös upea valokuvakokonaisuus. #teijonruukkikylät #muistitietokeruu #näytteiyhanke #teijonkulttuurimeijeri #visitsalo #kulttuurisalo #teojonruukkikylä #näyttely

8/4/2022, 10:05:11 PM

Valoja ja varjoja. Hyvää ja huonoa. Asioilla on puolensa - sanotaan. Joinakin hetkinä, ne puolet todella tuntee luissaan totisemmin, kuin toisina. Onneksi vain toisinaan. #Teijo #kulttuuritalo @teijon_kulttuurimeijeri #kulttuurimeijeri #teijonruukki #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #oldhauses #oldfactory #oldwindow #Suomi #Finland

7/31/2022, 11:50:51 PM

𝐬𝐭𝐢𝐥𝐥 𝐬𝐮𝐦𝐦𝐞𝐫.⁣ ⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣ Aurinkoinen päivä Salo Circus -festivaaleilla Teijolla ja sen päätteeksi iltauinnit kotikylän rannalla – koska tänään oli näköjään kesä 🌞⁣ ⁣ Elokuuhun kuitenkin jo taitutaan ja sehän tarkoittaa kukkivaa kanervaa ja heinäsirkkoja.⁣ ⁣ Tämä taite on ihan kiva.⁣ ⁣⁣⁣ ☾☾☾⁣⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣⁣ ⁣⁣

7/31/2022, 7:50:14 PM

Patolammen Kuningas, tekijä: Heikki Pasanen: betonipigmentti, rauta ja puu (taustalla Jussi Vierimaan teos: Aminarum I) Salaperäinen ja lumoava patolampi herättää päivittäin kävijöiltä kysymyksiä: mikä sen historia on ja mihin vesi tästä eteenpäin matkaa? Sahajärveltä Teijon kansallispuistosta asti virtaava vesi laskee meijerille saakka vapaasti, josta se sitten sukeltaa ruukkialueen alitse, päätyen merelle. Patolampi inspiroi yhteisnäyttelyymme osallistuvan Heikki Pasasen tekemään näytteiytyön Patolammen Kuninkaasta, joka nousi yhteisnäyttelyn ajaksi tarkkailemaan maisemaa maalta käsin. Kulttuurimeijeri ry:n yhteisnäyttely avoinna meijerillä 11.8 saakka. Tänä viikonloppuna olemme avoinna lauantaina ja sunnuntaina kello 11-19 , muutoin näyttely avoinna arkisin tiistaista perjantaihin kello 11-19 https://kulttuurimeijeri.com/kuulumisia/f/meijeriläisten-yhteisnäyttely-teijon-meijerillä-197-118 Tervetuloa ! #kesänäyttely #teijonkulttuurimeijeri #teijonruukkikylät #teijonkansallispuisto #artexhibition #teijonationalpark #luontoyhteys #kulttuuriyhdistys #visitsalo #kulttuurisalo

7/29/2022, 1:03:56 PM

Kolmipäiväinen Salo Circus Festival käynnistyy huomenna! Festivaalien päätöspäivän ohjelma sunnuntaina järjestetään kokonaisuudessaan Teijon ruukkikylässä. Meijerin tiloissa esitetään festariohjelmaan sisältyviä lyhytelokuvia. Lisäksi tiloissamme auki oma yhteisnäyttelymme sekä pihalla yhdistyksen pop-up ravintola, jossa paistellaan pizzoja ja tarjoillaan lisäksi mm. linssikeittoa. Katso lisätietoa Salo CIrcus festivaalin ohjelmasta https://salocircus.com/ #salocircusfestival #salocircus #kulttuurisalo #teijonruukkikylät #teijonkulttuurimeijeri #visitsalo #festivaalit #festivaalikesä

7/28/2022, 4:05:03 PM